MENU

Ajankohtaista

Palmia Oy mukana Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa

23.04.2018 15:00

Olemme mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa. Kampanjan myötä haluamme muistuttaa kotimaisen työn merkityksestä palvelumme taustalla.

- Lähdimme mukaan kampanjaan, koska Avainlippumerkillä haluamme tuoda palveluidemme suomalaisen alkuperän näkyväksi. Meille on tärkeää, että maksamme veromme Suomeen ja tuemme silläkin tavalla suomalaista yhteiskuntaa. Palmian palveluille on myönnetty Avainlippu osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta, Henna Mikkonen-Kemppainen kommentoi.

Kolmevuotisella Onhan siinä Avainlippu -kampanjalla Suomalaisen Työn Liitto haluaa nostaa Avainlipun sille kuuluvaan arvoon.

- Tutkimustulokset kertovat, että suomalaiset haluavat tehdä arvopohjaisia valintoja. Tämä usein unohtuu ostopäätöshetkellä. Kampanjan avulla pysäytämme asiakkaan ostopäätöksen äärelle. Opetamme tarkastamaan ostotilanteessa, onko tuotteessa tai palvelussa Avainlippu. Näin autamme asiakkaita tekemään omien arvojensa mukaisia valintoja, kertoo kampanjan projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta.

Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Tunnettuus yrityspäättäjien keskuudessa on 92 prosenttia. Suomalaisista suurin osa (71 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.

Lisätietoja:
Henna Mikkonen-Kemppainen, viestintäpäällikkö, Palmia Oy, p. 050 401 3930, henna.mikkonen-kemppainen@palmia.fi
Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@suomalainentyo.fi