MENU

Ajankohtaista

Palmia jatkaa metron järjestyksenvalvonnassa

21.02.2019 14:48

Turvallista metromatkaa jatkossakin!

HKL kilpailutti metro- ja raitioliikenteen järjestyksenvalvonnan helmikuussa ja Palmia voitti kilpailutuksessa seuraavan nelivuotiskauden. Nykyinen palvelusopimus päättyy lokakuun lopussa, jonka jälkeen palvelu aloitetaan uuden sopimuksen mukaisena.

Palmia on hoitanut Helsingin metron järjestyksenvalvontaa vuodesta 2013. Sopimuskauden aikana rakennettiin länsimetro ja toimeksiannossa työskentelevien palmialaisten määrä on tuplaantunut noin kahteensataan järjestyksenvalvojaan.

Palmiassa tähän saakka tehtyyn työhön ja saatuihin tuloksiin ollaan erittäin tyytyväisiä. Iso kiitos tästä kuuluu motivoituneille ja ammattitaitoisille järjestyksenvalvojille sekä työnjohdolle ja suunnittelijoille.

Yhteisenä tavoitteena matkustajatyytyväisyys

Metro- ja raitioliikenteessä Palmian järjestyksenvalvojat valvovat ja opastavat, että asiakkaat pääsevät turvallisesti kulkemaan ja käyttämään metroa.
- Metroasemilla olemme näkyvästi läsnä, pyrimme ennakoimaan häiriötilanteet sekä minimoimaan konfliktit. Asiakastyytyväisyys ja matkustajien turvallisuuden tunne ovat sydämen asioita meille. Palvelun kehittäminen on jatkossakin tärkeää, myyntijohtaja Reijo Kähäri sanoo.

Torstaina 21.2. HKL:n johtokunta teki hankintapäätöksen hankintaesityksen mukaisesti. Palmia Oy voitti kilpailutuksen hinnan ja laadun yhdistelmällä. Tarjouskilpailuun osallistui kolme toimijaa. Sopimuskausi on neljä vuotta, jonka jälkeen on käytettävissä kaksi optiovuotta. Palvelu alkaa uuden sopimuksen mukaisena 1.11.2019.

Lisätietoja:
- Palmia Oy, myyntijohtaja Reijo Kähäri, p. 040 844 9653, [email protected]

Palmia Oy

Helpotamme asiakkaidemme arkea siivoamalla, huolehtimalla kiinteistöistä ja turvallisuudesta sekä valmistamalla laadukasta ruokaa työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa. Palvelemme suurelta osin näkymättömissä, mutta jätämme aina kädenjälkemme. 

Työllistämme noin 2 200 ihmistä Etelä-Suomessa 13 paikkakunnalla erilaisissa kohteissa: mm. lounasravintoloissa, business parkeissa, juhlatiloissa, yleisötapahtumissa, liikennevälineissä, oppilaitoksissa, monitoimitaloissa, sairaaloissa – kaikkiaan yli 1 000 kohteessa. Suomalaista palvelua tekee meillä 50 eri kansallisuutta – olemme monimuotoinen yhtiö monimuotoisessa Suomessa.

Uutiseen liittyvät palvelut