Ajankohtaista

Hämeenlinnan ja Palmian yhteisessä kokeilussa testataan Biovaakaa ruokahävikin vähentämiseksi

7.09.2020 06:18

Kirkonkulman koulussa ja Nummen Yhtenäiskoulussa kokeillaan innovaatiota, joka tekee ruokahävikin vähentämisestä hauskaa. Testikouluissa otetaan käyttöön Biovaaka-järjestelmät, jotka antavat välittömän palautteen ruokailijalle ruokajätteen määrän mukaan. Järjestelmä kannustaa ja ohjaa ruokailijaa pienentämään henkilökohtaista hiilijalanjälkeään sekä auttaa ruokapalveluntuottajaa Palmiaa hävikinhallinnassa.

Biovaaka-kokeilu lanseerataan Hämeenlinnan testikouluissa valtakunnallisella Hävikkiviikolla, jota vietetään 7.-13.9.2020. Teemaviikon tarkoituksena on edistää tietoisuutta hävikkiruoasta, herättää keskustelua ja saada ihmiset tekemään arjessaan valintoja hävikin pienentämiseksi.

Ruokahävikin vähentäminen ja kestävä ruoka ovat keskeisiä toimenpiteitä Hämeenlinnan kaupungin Hiilineutraali Hämeenlinna –ohjelmassa. Palmian ruokapalveluissa hävikinhallinta on jo juurrutettu osaksi ydintoimintoja. Hävikkiä vähennetään huolellisella ruokalistojen ja hankintojen suunnittelulla sekä lounasruoan erävalmistuksella. Ruokapalveluissa hävikkiä syntyy ruoanvalmistuksen yhteydessä, yli jääneestä valmiista ruoasta sekä ruokailijoiden lautashävikkinä.

Tavallisesti hävikin seuranta keittiöissä on manuaalista työtä; jäteastioita punnitaan ja tulokset merkitään käsin seurantataulukkoon. Käsin tehtävä työ lisää virheiden määrää ja vie aikaa. Biovaaka tekee seurannasta ja raportoinnista automaattista. Digitaalinen järjestelmä tallentaa tiedot pilvipalveluun, josta keittiö näkee tiedot reaaliaikaisesti ja tekee raportoinnista helppoa.

Testikouluissa on astianpalautuksen yhteydessä näytölliset Biovaaka-järjestelmät, jotka kertovat jokaiselle ruokailijalle ruokahävikin painon perusteella, miten hävikkitavoitteen saavuttaminen onnistui. Hävikin mittaaminen Biovaa’alla voi saada jopa pelillisiä piirteitä oppilaiden intoutuessa kilpailemaan itsensä tai kavereiden kanssa tavoitteeseen pääsystä. Myös keittiöissä on Biovaaka-järjestelmät, joilla punnitaan keittiöiden hävikki ja saadaan näin kattava kuva ruokapalveluyksiköiden kokonaishävikistä.

Kokeilun tavoitteena on vähentää hävikkiruokaa reaaliaikaisen mittauksen, aktiivisen viestinnän ja neuvonnan avulla. Kokeilun avulla saadaan osallistettua lapsia ja nuoria toimimaan ilmastoystävällisesti ja näkemään konkreettisen toiminnan tulokset ymmärrettävästi. Lisäksi Biovaaka auttaa Palmiaa vähentämään hävikin mittaamiseen käytettyä työaikaa, selkeyttämään ja helpottamaan raportointia sekä antaa hyödyllistä tietoa toiminnan kehittämiseksi.

Kokeilu kestää vuoden ja siihen on saatu Ympäristöministeriön rahoitusta, joka on osa Kuntien ilmastoratkaisut –ohjelmaa.

Biovaaka Oy on lappeenrantalainen vuonna 2018 perustettu ravintoloiden ruokahävikin mittaukseen ja vähentämiseen erikoistunut yritys www.biovaaka.fi.

Lisätietoja


Palmian toimialajohtaja Ritva Mähönen, [email protected], puhelin 040 637 1507

Hämeenlinnan kaupunki, palvelusuunnittelija, Outi Katajarinne, [email protected], puhelin 050 366 2234

Biovaaka Oy, asiakkuuspäällikkö, Valtteri Ahonen, [email protected], puhelin 045 229 6755

(kuvat: Biovaaka Oy)

Uutiseen liittyvät palvelut

// %>