Ajankohtaista

JHL:n lakko vaikuttaa Palmian toimintaan

18.10.2018 15:00

Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL on päättänyt järjestää maan hallituksen valmistelemaa irtisanomislakia vastustavan lakon ma 22.- ti 23.10.2018. Tämä saattaa aiheuttaa tilapäisiä muutoksia Palmian palveluissa. Todellinen palveluhäiriön laajuus selviää vasta 22.10. aamupäivän aikana.

Käyttäjäpalvelut
Pyrimme ennakoimaan tilannetta mahdollisuuksien mukaan, mutta toivomme, että asiakkaamme huomioivat tämän kiinteistössään esim. aulapalvelujen ja ovien avaamisen osalta.

Siivous
Siivouskohteissamme pyrimme ensisijaisesti järjestämään siivouksen päivittäisessä käytössä ja suurella käytöllä olevissa hygieniaa vaativissa tiloissa. Muiden tilojen siivous järjestetään, mikäli käytettävissä olevat resurssit mahdollistavat sen.

Ruokapalvelut ja lounasravintolat
Pyrimme mahdollisuuksien mukaan pitämään lounasravintolamme avoinna. Ajantasainen tilanne täällä: ruoka.palmia.fi-sivun uutinen

Lakolla on vaikutuksia koulujen ja päiväkotien ruokatarjontaan Espoossa, Vantaalla ja Nurmijärvellä. Emme voi taata palvelua. Palveluhäiriön laajuus selviää maanantaina ja tiistaina. Ajantasainen tilanne täällä: ruoka.palmia.fi-sivun uutinen

HUOM! Palmia Oy ei vastaa Helsingin kaupungin koulujen, päiväkotien eikä vanhusten ruokailusta. Näistä palveluista vastaa Palvelukeskus Helsinki.

Seuraavat Palmian palvelut turvataan lakon aikana
Näissä kohteissa palvelut pyritään järjestämään mahdollisimman häiriöttömästi ja käytettävissä olevan henkilöstön voimin. Tästä huolimatta palvelussa saattaa olla poikkeamia.

Turva- ja kiinteistöpalveluissa:
- Hälytyskeskus ja asiakaspalvelu
- Kiinteistövalvomopalvelut
- Piirivartiointi

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen miehitetyt kohteet:
- Vastaanottokeskukset
- Lännen psykiatria- ja päihdekeskus
- Lännen päihdepoliklinikka
- Pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskus, Soidinkujan toimipiste
- Malmin sosiaalivirasto
- Sturenkadun toimipiste, lastensuojelun perhetapaamiset
- Siltasaarenkadun toimipiste, lastensuojelu
- Laakson sairaala

- Metron, raitioliikenteen ja Helsingin Sataman järjestyksenvalvonta
- Kiinteistöhuollon tekniset päivystäjät (jos hälytyksen syy ei vaadi välitöntä korjausta, se hoidetaan seuraavan työvuoron aikana)
- Palvelukeskus Helsingin ruokatuotantolaitoksen Pakkalan huolto

Toimitilapalveluissa (siivous):
- Hietaniemen palvelukeskus, Roihuvuoren, Kinaporin ja Hopeatien palvelutalot
- Palvelukeskus Helsingin ruokatuotantolaitos Pakkala
- Osa HUS-Tukipalvelujen kohteista: Vegatalo, Kylänvanhimmantie, Tukholmankatu, Linnoitustie, Liesikuja, Vernissakatu, Paciuksenkatu 4, Vilniementie, Peltolantie.
- Sairaalan sisäiset ja ruokakuljetuspalvelut
- Töölön säilytyssuoja, Kisahalli, Helsinki

Ruokapalveluissa:
- Palmian vastuulla olevat vastaanottokeskukset Helsingissä
- Kampin palvelukeskus Helsingissä
- Järvenpään Päihdesairaalan A-klinikan palvelut

Palmialla tällä hetkellä olevan tiedon mukaan palvelumme Haminassa, Turussa ja Porissa ovat lakon ulkopuolella.

HUOM! Palmia Oy ei vastaa Helsingin kaupungin koulujen, päiväkotien eikä vanhusten ruokailusta. Näistä palveluista vastaa Palvelukeskus Helsinki.

Lisätietoja asiakkaillemme
Tietoja yksittäisten toimipaikkojen/toimintojen tilanteesta asiakkaamme saavat tarvittaessa ensisijaisesti omalta sopimusyhteyshenkilöltänne Palmiasta.

Pahoittelemme mielenilmauksesta johtuvia, palvelutoiminnassamme mahdollisesti esiintyviä häiriöitä. Lakon jälkeen palaamme normaaliin palvelutoimintaan.

Lisätietoja medialle
Toimitusjohtaja Nina Rokkila, p. 050 501 9779
Viestintäpäällikkö Henna Mikkonen-Kemppainen, p. 050 401 3930
Palmia Oy

// %>