Ajankohtaista

Palmia turvaa palveluja 2.2. mielenilmauksen aikana

1.02.2018 10:34

Pääkaupunkiseudun liikenteen seisahtumisella ehkä vaikutuksia

SAK on päättänyt järjestää aktiivimallia vastustavan poliittisen mielenilmauksen perjantaina 2.2.2018. Tämä saattaa aiheuttaa tilapäisiä muutoksia Palmian palveluissa.

 - Todellinen vaikutus palveluihimme selviää vasta 2.2. aamupäivän aikana. Tekemämme kartoituksen perusteella voimme sanoa, että mahdolliset vaikutukset johtunevat enemmän pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen seisahtumisesta kuin työntekijöiden osallistumisesta mielenilmaukseen, toimitusjohtaja Nina Rokkila sanoo. - Aiemmin vastaavilla tilanteilla ei ole ollut juurikaan vaikutusta palveluihimme, hän toteaa.

 Palmiassa on turvattu tietyt, arjen kannalta merkittävimmät palvelut.
- Näistä suurin osa on Helsingissä toteutettavia. Lisäksi olemme pyrkineet ennakoimaan tilannetta mahdollisuuksien mukaan mm. tekemällä suunnitelmia töihin pääsemisen varmistamiseksi, Rokkila jatkaa.

Palmian turvatut palvelut mielenilmauksen aikana
Turvatut palvelut pyritään järjestämään mahdollisimman häiriöttömästi ja käytettävissä olevan henkilöstön voimin. Tästä huolimatta palvelussa saattaa olla poikkeamia.

 Turva- ja kiinteistöpalvelut:

- Hälytyskeskus ja asiakaspalvelu
- Kiinteistövalvomo
- Piirivartiointi
- Tekninen päivystys
- Lumityöt ja liukkauden torjuntaan liittyvät tehtävät
- Metro- ja raitioliikenteen sekä satamien järjestyksenvalvonta
- Sosiaali- ja terveysalan miehitetyt kohteet                   

Siivous- ja toimitilapalvelut:

- Palvelukeskusten ja palvelutalojen palvelut
- Ruokatuotantoympäristöjen palvelut
- Sairaaloiden palvelut

Ravintola- ja ruokapalvelut:

- Palvelukeskusten ja vastaanottokeskusten palvelut
- Sosiaali- ja terveysalan kohteet
- Kaikki lounasravintolamme ovat auki Töölö 49:ä lukuun ottamatta, aukioloajoissa ja valikoimissa voi olla muutoksia

Lisätietoja:
Asiakkaille
Asiakkaamme saavat tietoja yksittäisten toimipaikkojen/toimintojen tilanteesta tarvittaessa omalta sopimusyhteyshenkilöltään Palmiasta.

Medialle
Toimitusjohtaja Nina Rokkila, p. 050 501 9779
Henkilöstöjohtaja Sanni Alajääski, p. 040 353 9192

// %>