Ajankohtaista

Sydänmerkki viestii Palmian päiväkoti- ja kouluruoan ravitsemuslaadusta

16.04.2021 14:09

Palmian päiväkoti- ja kouluaterioissa panostetaan ruoan maukkauteen ja sydänystävällisyyteen. Aterioille myönnetty Sydänmerkki kertoo, että ruoan ravitsemuslaatu on suositusten mukaista.

Palmialle myönnetty Sydänmerkki on tae suositusten mukaan toteutetusta päiväkoti- ja kouluruoasta ja tarkasti mietitystä, ruokailijoille parhaasta mahdollisesta ravitsemuslaadusta. 

– Ruokalistan suunnittelu alkaa aina elintarvikehankinnoista. Valitsemme ensin raaka-aineet, joissa täyttyvät ravitsemuskriteerit. Reseptin kehittämisen jälkeen varmistamme vielä, että valmiin ruoan ravintosisältö on ravitsemussuositusten mukainen, kertoo Palmian ravitsemusasiantuntija Kirsi-Maria Lankinen.

Ruokalistan suunnitteluun osallistuvan moniammatillisen tuotekehitystiimin ansiosta elintarvikehankintoihin, reseptien kehitykseen ja ruokalistan suunnitteluun saadaan vahvaa asiantuntemusta. Sillä varmistetaan, että ravitseva ruoka on myös maistuvaa.

– Maku ja terveellisyys kulkevat käsi kädessä. Molemmat ovat yhtä tärkeitä, sillä ruoka ravitsee vain silloin, kun se syödään, kertoo Lankinen.


Ravitsemusasiantuntija Kirsi-Maria Lankinen tekee työssään tiivistä yhteistyötä operatiivisen kentän kanssa. Tässä hän käy läpi ruokalistoja Hämeenlinnan sairaalan ravitsemustyönjohtaja Roosa Rehnin kanssa.

Pehmeitä rasvoja ja vain vähän suolaa 

Lasten ja nuorten ravitsemuksen kulmakiviä ovat suola ja rasva. Sydänmerkki-aterioissa on suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan kiinnitetty erityistä huomioita suolan määrään.

– Meillä suomalaisilla on makumieltymys suolaiseen ruokaan. Lapsilla suolan käyttösuositus on kuitenkin todella tarkka, joten päiväkoti- ja kouluruokailussa vähäsuolaiseen makumaailmaan tottuminen edistää hyvinvointia ja samalla kansanterveyttä, kertoo Lankinen.

Päiväkoti- ja kouluaterioiden valmistuksessa suositaan pehmeitä rasvoja. Leivän päälle sivellään kasvimargariinia ja salaatin kaverina käytetään öljypohjaista salaatinkastiketta. Maito- ja lihavalmisteissa suositaan rasvattomia sekä vähemmän rasvaa ja suolaa sisältäviä vaihtoehtoja. Tasapainoisen aterian koostamisessa hyvänä apuna on suositusten ja Sydänmerkin mukainen lautasmalli, joka sisältää kaikki aterian osat pääruoasta lisäkkeisiin. 

Lisää kasviksia ja maistuvia järvikalaruokia 

Kasvikset, hedelmät ja marjat ovat päivittäinen osa värikästä ja houkuttelevaa päiväkoti- ja kouluruokaa. Kasvisten monipuolinen käyttö ohjaa myös lasten makumieltymystä kasvispainotteisempaan suuntaan. 

Palmialla on tehty kasvisruokien kehitystä maistuvuuden ja täysipainoisen ravintosisällön, kuten proteiinipitoisuuden, varmistamiseksi. 

– Kun perusruoan lisäksi ruokalistalla on kasvisruokaa toisena ruokalajina, voivat lapset maistella niitä vapaasti ja ilman tuputtamista. Vaihtoehtojen tarjoaminen on hyvää ohjausta ja tukee ajatustamme sitä, että kasvisruoka on tasavertainen vaihtoehto liharuokien rinnalla. Lankinen kertoo.

Osa kasvisruoista on vegaanista. Tasapainoisen aterian oikeaoppinen koostaminen on tärkeää kaikille, mutta jos ruokavalio on täysin vegaaninen, korostuu ateriakokonaisuuden merkitys ravintoaineiden riittävän saannin turvaamiseksi. Vegaaniruokailijat ovat yleensä hyvin valveutuneita ja ruokavalion toteutuksessa tehdään tueksi tiivistä yhteistyötä asiakkaiden kanssa.

Kasvisruokien rinnalla ympäristöystävällinen kotimainen järvikala tekee vahvasti tuloaan Palmian koulu- ja päiväkotiruokaan. Kasvisten ja kalan lisääminen ruokalistalle tukee myös kaupunkien ja kuntien ympäristötavoitteita.

– Olemme kehittäneet järvikaloista upeita reseptejä, joten syksyksi on luvassa maistuvia uutuusruokia, vinkkaa Lankinen.

Sokeri, vilja ja maito puhututtavat vanhempia

Ravitsemussuositusten mukaisesti toteutettu päiväkoti- ja kouluruokailu on kokonaisuus, jossa panostetaan monipuolisuuteen. Joskus vanhempia voivat kuitenkin pohdituttaa yksittäiset ruoka-aineet, kuten esimerkiksi sokeri, maito tai gluteenipitoiset viljat.

– Sokeria ei käytetä lounasruoassa ja välipaloissakin tarvittaessa vain hyvin vähän. Marjoissa pieni sokerilisäys taittaa happamuutta ja on eduksi, jotta ne tulevat paremmin syödyksi. Tavoitteenamme on yhdessä päiväkotien kanssa tukea lasten oppimista maltilliseen sokerin käyttöön, kertoo Lankinen. 

Viljavalmisteet ja -lisäkkeet, kuten ruis- ja muut täysjyväleivät, ovat päivittäinen osa ravitsemussuositusten mukaista, täysipainoista ateriaa.

– Täysjyvävilja sisältää hyviä hiilihydraattia ja tärkeitä ravintonaineita. Kasvisruokavaliossa viljat ovat myös yksi tärkeä proteiinin lähde, kertoo Lankinen.

Ruokajuomana koulu- ja päiväkotiaterialla on suositusten mukaisesti D-vitaminoidut rasvattomat tai vähärasvaiset maitovalmisteet, joista saa kasvulle tärkeitä ravintoaineita.

– Jos koulussa tai kotona käytetään kasvipohjaisia juomia, ovat ne myös hyviä vaihtoehtoja aterian lisukkeeksi, Lankinen toteaa.

Ravitsemuksen edistäminen on yhteistyötä

Päiväkoti- ja kouluruokailu on tärkeä vaikuttamisen paikka kansanterveyden näkökulmasta. Palmia on tehnyt kansallisen ravitsemussitoumuksen, joka auttaa ja kannustaa ruoka-alan toimijoita sekä sidosryhmiä parantamaan ruokavalion ravitsemuslaatua sekä edistämään ravitsemusvastuullisia toimintatapoja. 

Yhteistyö asiakkaiden kanssa on vahvaa, kuten esimerkiksi päiväkodeissa ruokakasvatuksen tukeminen tai ravitsemukseen liittyvien kysymysten pohtiminen yhdessä kuntien kanssa. Konkreettista yhteistyötä tarvitaan arjessa myös lasten ja nuorten ruokailun ohjauksessa, jossa ruokapalvelun henkilökunnan lisäksi koulujen ja päiväkodin johtajat ovat tärkeässä roolissa. 

– Päiväkoti- ja kouluruokailussa on päivittäin esillä lautasmallikuvat, jotka ohjaavat lapsia terveellisen aterian koostamisessa. Sydänmerkki-tunnus ruokalinjastossa ja ruokalistoissa on myös tärkeä symboli, joka viestii lapsille ja nuorille hyvinvointia edistävästä, terveellisestä ruokavaliosta, kertoo Lankinen.

Sydänmerkki-ateria tarkoittaa ateriakokonaisuutta, joka sisältää 

  • pääruoan
  • vähäsuolaisen, kuitupitoinen leivän
  • levitteen
  • kasvislisäkkeen
  • öljykastikkeen
  • ruokajuoman

Ruokailijat tunnistavat Sydänmerkki-ateriat symbolista, joka merkitty ruokailulinjastoon ja ruokalistoihin.  

Lue Sydänmerkin käytön laajentamisesta Palmiassa

Lue lisää Palmian tuotekehityksestä

Lue lisää Sydänmerkistä kouluissa ja päiväkodeissa

(Pääkuvassa Palmian ravitsemusasiantuntija Kirsi-Maria Lankinen)

// %>