Ajankohtaista

Uusia päiväkoti- ja koulukohteita Palmian ruokapalveluihin

7.01.2021 11:54

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala kilpailutti kohteidensa ruokapalveluja. Palmia voitti kilpailutuksen ja jatkossa tarjoaa aterioita 14 päiväkodissa, leikkipuistossa ja yhdessä ala-asteessa.

Suurin osa kohteista aukeaa heti tammikuun 2021 alussa, muut kaksi kohdetta myöhemmin, elokuussa ja joulukuussa 2021. Palmia tarjoaa kohteissa päiväkotilapsille aamupalan, lounaan ja iltapäivän välipalan ja koululaisille koululounaan. Tammikuussa aloittavissa kohteissa Palmialla on yhteensä noin 1 200 pientä asiakasta.

Osa kohteista on monipalvelukohteita eli Palmia huolehtii niissä yhdistelmätyöntekijöiden voimin sekä ruokapalveluista että siivouspalveluista. Yhtiö työllistää vuoden kuluessa kaikissa kohteissa yhteensä noin 28 alan ammattilaista. Osa työntekijöistä siirtyi liikkeenluovutuksella ja osa on rekrytoitu uusina työntekijöinä.

Laadukasta ja turvallista suomalaista ruokaa

Palmia on vastuullinen ja suomalainen ruokapalvelujen tuottaja, ja tarjoaa laadukasta ja ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Raaka-aineet ovat kotimaisia aina kun se on mahdollista sesonkisaatavuus ja laatu huomioiden. Esimerkiksi tuorelihat, siipikarja, maitotaloustuotteet, kananmunat ja perunat ovat aina kotimaisia. Kaikkien elintarvikkeiden kotimaisuusaste on noin 75-80 prosenttia.

Palautekanavat

Haluamme kehittää toimintaamme ja otamme mielihyvin palautetta vastaan. Palautteen antamiseen on tarjolla erilaisia kanavia: sitä voi antaa sähköisesti joko Palmia Kouluruoka-mobiilisovelluksen tai Palmian verkkosivujen kautta. Monissa kohteissa on mahdollista jättää palautetta myös paperilomakkeella. Kohteiden ruokapalveluhenkilöstö ottaa mielellään vastaan myös suullista palautetta.

Palmia Kouluruoka -sovellus asiakasviestinnän tukena

Ilmaisen mobiilisovelluksen avulla lapset ja vanhemmat näkevät koulujen ja päiväkotien sekä oppilaitosten ruokalistat, uutiset ja yhteystiedot kätevästi puhelimesta. Palautteenkin antaminen onnistuu sovelluksen avulla. Jokaisen ruokalajin nimen perässä on i-kirjain, jonka alta löytyvät ravintoarvot ja ainesosat. Sovelluksella voi myös äänestää vaikka toiveruokaa.

Ruokalistat ja ajankohtaiset asiat löytyvät nettisivuilta osoitteesta ruoka.palmia.fi

Helsingin päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ruokalistoihin pääset tästä

Lisätietoja

aluepäällikkö Riitta Rahikainen, [email protected], puhelin 040 481 4022

toimialajohtaja Ritva Mähönen, [email protected], puhelin 040 637 1507

ruoka.palmia.fi

Uutiseen liittyvät palvelut

// %>