MENU
< Ajankohtaista

Haemme järjestyksenvalvojia länsimetroon

15.06.2017, Uutinen

Olemme aloittamassa toimintaamme länsimetrossa ja haemme järjestyksenvalvojia metro- ja raitioliikenteeseen. 
- Yhteensä paikkoja on haussa noin 40, palvelupäällikkö Markus Kolehmainen kertoo.

Tarjolla vakituista ja keikkatyötä
Järjestyksenvalvojat voivat työllistyä vakituiseen työsuhteeseen tai keikkailla esimerkiksi opiskelujen ohessa. 
- Pääsääntöisesti tarjoamme minimissään 80 työtuntia 3 viikon jaksossa, Kolehmainen sanoo.

- Metro- ja raitioliikenteessä työskentelevät saavat meillä kattavan perehdytyksen lisäksi laadukkaan kohdekoulutuksen. Mikäli pätevyys tehtävissä toimimiseen puuttuu, järjestämme myös tarvittavat kurssitukset (vartijan pätevyys sekä järjestyksenvalvojan koulutus) ennen työsuhteen alkua.

Tiimitaitoja ja palveluasennetta
Järjestyksenvalvojiksi hakevien täytyy olla täysi-ikäisiä ja taustaltaan nuhteettomia.
- Olemme liikenteessä matkustajia varten, joten hyvää palveluasennetta tarvitaan päätöksentekokyvyn ja tiimitaitojen lisäksi. Vaatimuksena on myös suomen kielen ja englannin kielen taitoa.

Haku tehtäviin käynnissä
Hakuaika länsimetron järjestyksenvalvojaksi päättyy 10.7.2017.
- Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja avoimet paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisäksi tarvittavat kurssitukset tehtävään käynnistyvät jo heinäkuussa. Kohdekoulutukset alkavat elokuun lopussa, Kolehmainen kertoo.

Katso video järjestyksenvalvojien työstä

Lue työpaikkailmoitus