Maaliskuun ruokateema vie Aasiaan kouluissa ja päiväkodeissa

Teemat / Maaliskuun ruokateema vie Aasiaan kouluissa ja päiväkodeissa

Ruokateemassa pääsemme maistelemaan makuja Aasian alueelta

Aasian alue on valtava, mutta eri maiden ruokakulttuureista löytyy paljon yhteistä. Suolaisen, happaman ja makean liitto kuvaa Aasian makumaailmaa hyvin. Aasian alueen keittiöissä käytetään runsaasti chiliä, soijakastikkeita, suolaisen happamia kala- ja osterikastikkeita, currytahnoja sekä muita voimakkaita kastikkeita ja mausteita.

Mausteisuutta tai tulisuutta tasapainottamassa on usein makeutta sekä perinteiset lisukkeet, kuten riisi ja nuudelit. Intiassa ja lähialueilla käytetään myös jogurttia sekä tarjotaan lisukkeena Naan-leipää. Tuoreita yrttejä käytetään paljon, kuten korianteria, thaibasilikaa, basilikaa, minttua ja sitruunaruohoa. Lisäksi käytetään valkosipulia, inkivääriä, erilaisia hedelmiä ja kookosta.

Pääraaka-aineena ruoissa käytetään lihaa, kuten nautaa, possua, lammasta ja kanaa. Lisäksi etenkin saarivaltioissa ja rannikkoalueilla syödään runsaasti kalaa ja äyriäisiä. Monen kasvis- ja vegaaniruokavalion kulmakivi tofu on kotoisin Kiinasta. Se on soijapavuista valmistettu ravintorikas juustomainen ruoka-aine. Tofua käytetään monipuolisesti erilaisia ruoissa, nykyään myös länsimaisessa keittiössä.

Teemaviikolla pääsemme maistamaan eri maiden keittiöistä poimittuja parhaita makuja. 


Thaimaalainen kalakeitto tarjotaan keskiviikkona


Torstaina nautitaan kiinalaista härkää hoisinkastikkeella


Salaattipöytään tuodaan runsaasti väriä ja makuja 

Koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten ruokalistat löydät täältä.
Aasian ruokateema toteutetaan auki olevissa kouluissa ja päiväkodeissa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa.

Hyvää makumatkaa! 

Ruokalistalta poimittua

Maanantai / Intia


Butter chicken eli kanaa tomaattisessa voikastikkeessa on klassinen intialainen ruoka. Ruoka on mausteinen, muttei tulinen. Kasvisruokana on tarjolla palak paneer, toinen klassinen intialainen ruoka. Palak paneer on pinaattinen, mausteinen kasviskastike. 

Päiväkotien välipalalla sekä joissakin kohteissa lounaan jälkiruokana tarjotaan intialainen mangolassi. Lassin pohjana on jogurtti ja se nautitaan kylmänä lasista juoden. 

Tiistai / Vietnam


Vietnamissa ruoka perustuu riisin ja nuudelin sekä kasvisten ympärille. Vietnamin teemaruokana onkin tarjolla nuudelikasvisvuoka sekä kasvisruokana soijasuikale-hapanimeläkastike, joka tarjoillaan riisin kanssa. 

Keskiviikko / Thaimaa


Thaimaalaiseen kalakeittoon on tuotu Aasian makuja mm. chilillä. Keitto on lempeän tulinen, ja sopii myös pienille ruokailijoille. Kasvisruokana tarjotaan mausteinen linssi-tomaattikeitto. 

Torstai / Kiina


Maailman kolmanneksi suurimman maan ruokakulttuuriin mahtuu valtava määrä erilaisia makuja. Tällä kertaa Kiinan ruokakulttuuria edustaa härkää hoisin-kastikkeessa. Hoisinkastike on yksi kantava kastikepohja kiinalaisessa ruoassa. Makea ja maukas hoisinkastike valmistetaan soijapavuista, valkosipulista ja mausteista. Kastikkeessa on myös kiinalaiseen tapaan runsaasti kasviksia. Kasvisruokana tarjotaan tofusta ja kasviksista tehty, eri makuja yhdistelevä, kasvis-tofuwokki. 

Perjantai / Indonesia


Kaakkois-Aasiassa sijaitseva maailman suurin saarivaltio Indonesia tarjoilee teemaviikollamme miedompia makuja. Teeman makuja tuodaan esiin limen maustamassa kastikkeessa, jota tarjotaan kananugettien ja vegepuikkojen kaverina.  

Lataa Palmia Lounas -sovellus

Palmia Lounas -sovelluksen avulla sinun on helppo tarkistaa menut, aukioloajat ja ravintolauutiset.

// %>