MENU

Ajankohtaista

Koululaiset keinuvat koulun pihalla

Palmian ruokapalvelut laajeni Helsingissä elokuussa

16.09.2022 13:44

Aloitimme ruokapalvelut 16 uudessa koulu- ja päiväkotikohteessa elokuussa koulujen alkaessa.

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala kilpailutti osan koulu- ja päiväkotiruokapalveluistaan alkaneelle syksylle. Kilpailutuksen myötä jatkamme ruokapalvelun toimittajana useissa kouluissa ja päiväkodeissa Helsingissä sekä aloitimme uutena palveluntuottajana kuudessatoista koulu- ja päiväkotikohteessa.

Uudet ruokapalvelukohteemme sijaitsevat Pikku Huopalahdessa, Pajamäessä, Oulunkylässä, Pitäjänmäellä, Pakilassa, Paloheinässä, Lassilassa ja Konalassa. Palveluun kuuluu myös leikkipuistojen ja iltapäiväkerhojen välipaloja. Helsingin toimipaikkojen lisäksi Palmia hoitaa koulujen ja päiväkotien ruokapalveluja myös Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa.

Palmia huolehtii 160 toisen asteen oppilaitoksen, koulun ja päiväkodin ruokapalveluista Etelä-Suomen alueella. Suurin osa kohteista on Helsingissä ja Hämeenlinnassa. 

Palmia Kouluruoka -sovellus tukena perheiden arjen suunnittelussa

Ilmaisen mobiilisovelluksen avulla lapset ja vanhemmat näkevät koulujen ja päiväkotien sekä oppilaitosten ruokalistat, uutiset ja yhteystiedot kätevästi puhelimesta. Palautteenkin antaminen onnistuu sovelluksen avulla. Jokaisen ruokalajin nimen perässä on i-kirjain, jonka alta löytyvät ravintoarvot ja ainesosat. Sovelluksella voi myös äänestää toiveruokaa. Ajankohtaiset äänestykset näkyvillä Kouluruoka -sovelluksen äänestysosiossa.

Ruokalistat ja ajankohtaiset asiat löytyvät nettisivuilta osoitteesta https://ruoka.palmia.fi/

Uutiseen liittyvät palvelut