MENU

Ajankohtaista

Siivousvaunussa on iPad, jossa esillä Clean Pilot -toiminnanohjausjärjestelmän näkymä

Siivouspalvelumme avasi uusia kohteita Tampereelle, Riihimäelle ja Helsinkiin

13.01.2022 08:59

Avasimme Tampereella, Riihimäellä ja Helsingissä vajaa 50 uutta siivouskohdetta vuodenvaihteen molemmin puolin. Tarvitsimme kaikkiin kohteisiin yhteensä noin 30 uutta toimitilahuoltajaa, lisäksi työntekijöitä siirtyi myös muista kohteistamme.

Tampereella saimme siivottavaksi kuusi uutta kohdetta, mm. terveydenhuoltoalalta sekä yhden vastaanottokeskuksen. Siivoamme Tampereella jo melkein 40 ammattilaisen voimin mm. oppilaitoksissa, liikuntahalleissa, päiväsairaalassa ja muissa terveydenhuoltoalan kohteissa. Toimitilapalvelumme laajeni Tampereelle vuoden 2020 alussa ja olemme kasvaneet siellä vuosittain. 

Riihimäellä aloitimme reilussa 30 uudessa kohteessa, joita ovat mm. liikuntatilat, päiväkodit, koulut, uimahalli, jäähalli, urheilutalot, palvelukodit ja nuorisotilat. Tarvitsimme melkein 15 uutta toimitilahuoltajaa uusiin kohteisiin muista kohteista siirtyneiden lisäksi. Osa heistä pääsee testaamaan robotti-imurin toimivuutta koulun tiloissa, joissa on käytetty paljon tekstiilimattoa sisustuksessa. 

Helsingissä aloitimme toimitilapalvelut kymmenessä uudessa kohteessa, joihin tarvittiin noin 15 uutta toimitilahuoltajaa muista kohteista siirtyneiden lisäksi. Siivoamme valtionhallinnon toimistotiloja sekä Biomedicumin toimisto- ja laboratoriotiloja. Biomedicumissa otimme heti käyttöön Clean Pilot -toiminnanohjausjärjestelmän, jonka avulla tuetaan perinteistä siivoustyötä. Olemme ottaneet järjestelmän käyttöön ensimmäisenä Suomessa ja tällä hetkellä siivoamme Clean Pilotin avulla noin 373 000 neliötä Tampereella sekä pääkaupunkiseudulla. 

Panostamme uusien kohteiden aloituksiin

Uusien kohteiden aloitukset ovat haastavia tilanteita, joissa on nopeasti perehdytettävä toimitilahuoltajat uuden kohteen tiloihin ja niiden tarpeisiin. Järjestämme toimitilahuoltajille jo ennakkoon perehdytyskoulutuksia. Kun toiminta alkaa, perehdyttäjät ovat työntekijöiden mukana 1-2 päivää ohjaamassa työn kulkua uusissa tiloissa. Tärkeää on myös huolellinen etukäteissuunnittelu, aloitusten seurantapalaverit sekä hyvä vuorovaikutus tilaaja-asiakkaan ja tilojen käyttäjäasiakkaiden kanssa.

Lisätietoja Clean Pilotista:
ratkaisumyyntipäällikkö, [email protected], puh. 050 341 6239

Lue lisää Clean Pilot -toiminnanohjausjärjestelmästämme 

Tarvitsemme lisää toimitilahuoltajia, lue lisää Työpaikat-sivultamme.



Palmian siivouspalvelut on sopimustoimittajana Hansel Oy:n Siivouspalvelut 2021- 2025 dynaamisessa hankintajärjestelmässä eli DPS:ssä. Tämän DPS:n kautta kaikki Hanselin asiakkaat, eli julkishallinnon organisaatiot, voivat hankkia erilaisia siivouspalveluita. Asiakkaat tekevät toimittajavalinnan DPS:n sisällä minikilpailutuksen avulla. Lue lisää Hanselin verkkosivulta https://www.hansel.fi.

Uutiseen liittyvät palvelut