MENU

Uratarinat

Kuvassa alue-esimies Titta Franzén-Hendrell, taustalla viihtyisät koulutustilat.

Alue-esimies Titta Franzén-Hendrell

Titan ura Palmiassa alkoi vuonna 2015 vastaanottokeskuksen keittiöstä, joka oli kouluympäristöön verrattuna aivan erilainen maailma. Ruokapalveluvastaavan tehtävästä Aurinkokiven koululta hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä ruokapalvelujen alue-esimieheksi.

Arjen iloa Aurinkokiven koulussa 

Huumaava leivonnaisten tuoksu ottaa Duunitorin tiimin vastaan Aurinkokiven koulun keittiössä. 

Titta Franzèn-Hendrellpaistaa parhaillaan gluteenittomia omenarahkaleivoksia. Titta vastaa syksyllä 2016 avatun Aurinkokiven koulun ruokapalveluista. Konkreettinen tekemisen meininki on Titalle tärkeää: välillä on ihana päästä esimerkiksi työntämään kätensä taikinaan. 

Palaute lapsilta on suoraa 

- Olemme läsnä, kun asiakkaamme eli lapset tulevat syömään. Parasta on, että tässä työssä saa tehdä heidät iloiseksi, Titta hymyilee. 
- Lapset ilostuvat pienistä asioista. Muistat jonkun nimen tai kohtaat ja kysyt, maistuiko ruoka. 

Kouluravintola saa myös paljon palautetta lapsilta – varsin suoraa, kuten arvata saattaa. Titta kertoo kuitenkin, että Aurinkokivessä lapset ovat yllättävän kaikkiruokaisia, eikä ruuista löydy inhokkeja tai selviä megasuosikkeja. 

Palmia tarjoaa myös oppilaille suunnatun mobiilisovelluksen, josta näkee mitä on milloinkin ruokana ja mitä ruoka sisältää. Sovelluksen kautta on mahdollista jättää nopeasti myös palautetta keittiöön. Säännöllisesti pääsee äänestämään myös suosikkiruokaa.  

Haluamme olla lähellä asiakasta  

Titta korostaa, että Palmialla halutaan olla lähellä asiakasta. 
- Kuka tahansa, oli se sitten aikuinen tai lapsi, uskaltaa tulla kysymään meiltä, jos jokin askarruttaa tai jotakin tarvitsee. Asiakaslähtöisyys, eli se mitä asiakas tarvitsee, on meille oikeasti tärkeää.” 

Millainen työilmapiiri on Aurinkokivessä? 
- Oikein loistava. Henkilökunta tykkää tulla töihin, mikä näkyy myös asiakkaille hyväntuulisena henkilökuntana, Titta vastaa. 

Vastuullisempia tehtäviä 

Titta siirtyi syksyllä 2020 Vantaan Aviapoliksen ja Kuusikon alueelle vastaamaan 12 erilaisesta kohteesta: alue pitää sisällään päiväkoteja, kouluja sekä niiden yhdistelmiä. Työ on todella mielenkiintoista, hyvin liikkuvaista ja monipuolista, resurssointia ja arjen ongelmatilanteiden ratkomista. Tehtävä pitää Titan kiireisenä ja puhelin soi tiuhaan. Kiireen painottuminen päiväaikaan mahdollistaa kuitenkin säännöllisen elämänrytmin ja työstä irtaantumisen.  

Tämä työntekijäjuttu on toteutettu yhteistyössä Duunitorin kanssa. Artikkelia päivitetty Palmian toimesta 11.9.2020. 

Palmia on mielestäni sellainen työpaikka, johon on hyvä tulla. Vähän kuin iso perhe.
Titta Franzén-Hendrell, alue-esimies