Palmia on enemmän kuin palveluntarjoaja – olemme arjen mahdollistaja. Meidän työntekijämme ovat ammattilaisia, jotka tekevät työtään sydämellä ja osaamisella. Jokainen kohtaaminen, jokainen puhdas tila, jokainen hyvin hoidettu kiinteistö kertoo siitä, että välitämme.
Helpotamme asiakkaidemme arkea siivoamalla, huolehtimalla kiinteistöistä ja turvallisuudesta sekä varmistamalla laadukkaan lounaan työpaikoilla, jotta asiakkaamme voisi keskittyä omaan liiketoimintaansa. Monimuotoisessa yhtiössämme työn ja hyvän tekemisemme jälki näkyy.
Visiomme ”Asiakas loistaa yhdessä meidän kanssamme.” tarkoittaa meillä sitä, että asiakkaamme voi hyvin kanssamme ja huolehdimme aidosti asiakkaamme tarpeista. Kanssamme on ilo asioida. Tämä saavutetaan, kun me viihdymme työssämme, olemme motivoituneita palvelemaan asiakasta ja haluamme kehittyä ammattilaisena.
Meitä ohjaavat arvomme: Kohtaamme, kuuntelemme, palvelemme ja kehitymme.
Kohtaamme, kuuntelemme, palvelemme ja kehitymme ovat ohjeet ja periaatteet, jotka näkyvät yrityksemme päivittäisessä toiminnassa ja johtamisessa. Olemme ruoka- ja ravintola-, kiinteistö-, siivous- sekä turvallisuuspalveluja tarjoava palveluyritys. Suunnittelemme ja toteutamme palvelukokonaisuuden yhdistelemällä laajaa palveluvalikoimaamme ja nykyaikaista teknologiaa kustannustehokkaasti asiakkaiden tavoitteisiin vastaten.
Keitä me palvelemme?
Monipalvelualan yrityksenä tarjoamme palveluja yksityiselle sektorille, kaupungeille ja kunnille, valtion toimijoille ja erilaisille yhteisöille. Huolehdimme sujuvasta arjesta 34 paikkakunnalla Etelä-Suomen alueella.
Palvelemme noin 2 500 työntekijän voimin mm. toimistotiloissa, lounasravintoloissa, taloyhtiöissä, yleisötapahtumissa, liikennevälineissä, Olympiastadionilla, Helsingin satamissa, kirjastoissa, suurlähetystöissä, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, vanhusten palvelutaloissa – kaikkiaan yli 1 000 palvelukohteessa.
Tuloskehityksemme
Vuonna 2025 tuloksemme oli positiivinen 1,2 miljoonalla euroa, yhtiön liikevaihdon ollessa 137,4 miljoonaa euroa ja liikevoiton 1,1 miljoonaa euroa.
Omistajamme on saksalainen sijoitusyhtiö Mutares. Palvelumme tuotetaan Suomessa, ja olemme yksi suurimmista työnantajista Etelä-Suomen alueella.
Palmia Oy:n tytäryhtiönä toimii Palmia Palvelut Oy.
Palmian matka kaupungin omasta toiminnasta markkinoiden halutuksi kumppaniksi.
Palmia lukuina
Liikevaihtomme on
137,4
milj. € (2025)
Palvelemme yli
2 500
eri alojen ammattilaisen voimin
Palvelemme jo
34
paikkakunnalla
Panoramic aerial view of Helsinki in a beautiful summer day, Finland
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Palmia palvelee yrityksiä, kuntia, hyvinvointialueita, valtion toimijoita ja muita organisaatioita, jotka etsivät luotettavaa palvelukumppania arjen sujuvuuden tueksi. Tarjoamme kattavat monipalvelut asiakkaan tarpeisiin suunniteltuna saman kumppanin kautta, mukaan lukien siivouspalvelut, kiinteistöpalvelut, turvallisuuspalvelut sekä ruoka- ja ravintolapalvelut.
Palmian palveluihin kuuluvat siivouspalvelut, kiinteistöpalvelut, turvallisuuspalvelut sekä ruoka- ja ravintolapalvelut, joten organisaatio voi saada useita arkea tukevia monipalveluita samalta kumppanilta kokonaisratkaisuna.
Palmian palvelut sopivat monenlaisille yrityksille, kunnille, hyvinvointialueille, valtion toimijoille ja muille organisaatioille. Tuotamme monipalveluita esimerkiksi toimistoihin ja toimitiloihin, oppilaitoksiin, päiväkoteihin, sairaaloihin, julkisiin tiloihin, liikennevälineisiin ja asemille sekä muihin kohteisiin, joissa tarvitaan arkea tukevia palveluita. Kun yritys tai julkisen sektorin toimija etsii kokonaisratkaisua useisiin palvelutarpeisiin, suunnittelemme kokonaisuuden asiakkaan toimialaa, tiloja ja tarpeita vastaavaksi.
Kyllä. Palmia on monipalveluyritys, joka tarjoaa yrityksille ja julkiselle sektorille kattavat toimitilapalvelut saman palvelukumppanin kautta. Palmian monipalveluihin kuuluvat siivouspalvelut, kiinteistöpalvelut, turvallisuuspalvelut sekä ravintola- ja ruokapalvelut, joten organisaatio voi saada useita arkea tukevia palveluita kokonaisratkaisuna.
Palvelumme on suunniteltu yrityksille ja julkisen sektorin toimijoille, joten yksityishenkilönä et valitettavasti voi tilata palvelujamme kotiisi. Sen sijaan palvelemme yksityishenkilöitä ravintoloissamme: voit tulla meille lounaalle, vuokrata ravintolatilojamme omaan käyttöösi tai tilata tarjoiluja juhliisi. Yksityishenkilönä voit myös hyödyntää pysäköintialueitamme Helsingissä.
Palmian omistaa saksalainen sijoitusyhtiö Mutares. Palmian omistus siirtyi Helsingin kaupungilta uudelle omistajalle vuonna 2023.