MENU

Vuosikatsaus 2021

Yhtiön katsaus

Nina Mähönen.JPG

Korona kuritti Palmian tulosta

Palmialle vuosi 2021 oli taloudellisesti vaikea. Kannattavuuden kanssa on ollut haasteita ja voimissaan jatkunut koronapandemia lisäsi vaikeuskerrointa huomattavasti.

Pitkäjänteisesti kehitettyä tuottavuutta romutti erityisesti liikevaihdon menetys ravintola- ja ruokapalveluissa. Myös turvallisuuspalvelujen tapahtumiin ja tilaisuuksiin liittyvien palvelujen kysyntä oli edelleen vähäisempää.

Palmia ei toimi erillisessä kuplassa vaan on ollut koronavaikutusten kanssa samassa pinteessä kuin muutkin ravintola- ja tapahtuma-alan toimijat valtakunnallisesti. Koronan vaikuttaessa asiakkaidemme toimintaan, olemme edelleen sopeuttaneet palvelujamme näihin tarpeisiin ensimmäisen koronavuoden hyvin onnistuneita toimintamalleja hyödyntäen. Koronan aiemmin aiheuttamat kysyntäpiikit esimerkiksi toimitilapalveluissa tasaantuivat toisena pandemiavuonna ja palvelukysyntä vakiintui niin sanottuun uuteen normaaliin.

Koronan syömän kannattavuuden lisäksi pääkaupunkiseudun runsasluminen talvi painoi kiinteistöpalvelujen tulosta. Pääkaupunkiseudulla suosituissa sopimusmalleissa kaikki riski on palveluntuottajalla, joten haaste on kaikille alan toimijoille yhteinen.

”Koronaoireettoman” Palmian tuloskunto

Palmian (= Palmia Oy ja Palmia Palvelut Oy) liikevaihto vuonna 2021 oli 103,7 miljoonaa euroa. Miltä näyttäisi Palmian koronaoikaistu tuloskunto?

Vuoden 2019 jälkeen toimenpiteet yhtiön tuloksen kääntämiselle olivat olemassa, ja tavoitteena oli jatkaa pitkäjänteistä tuottavuuden parantamista. Erityisesti lounasravintoloiden konsepti oli hiottu kohdilleen ja käännös kannattavaan kasvuun oli hyvässä alussa. Maaliskuusta 2020 alkanut koronapandemia iski erityisen voimakkaasti juuri ravintolaliiketoimintaan.

Koronapandemian tulosvaikutus oli vuonna 2020 noin -5,3 M€ ja vuonna 2021 noin -4 M€. 

Koronan tulosvaikutuksessa on huomioitu negatiiviset ja positiiviset vaikutukset liiketoimintaan. Arvioissa on huomioitu lounasravintoloiden ja kokoustarjoilun myynnin radikaali väheneminen samalla, kun kiinteät kulut toteutuivat lähes aiemman mukaisesti. Mukana on myös hoivakohteissa koronasulkujen myötä tapahtunut ruokapalvelujen tarpeen väheneminen. Toimitilapalvelujen hetkellisesti lisääntynyt kysyntä on huomioitu positiivisena tulosvaikutuksessa.  

Toki voimme todeta, että etätyöt ovat muuttaneet lounas- ja kokouskäyttäytymistä. Lyhyellä tähtäimellä emme palaa koronavaikutuksia edeltäneeseen vanhaan normaaliin, joten liiketoiminnan mukauttaminen on ensisijaisen tärkeää.

Palmian koronakorjattu tulos vuonna 2020 ja 2021
Koronan vaikutus Palmian tulokseen vuonna 2020 ja 2021.

Jatsi Oy:n osakekauppa osana kasvustrategiaa ja toiminnan laajentumista

Poikkeusoloissa Palmia jatkoi kasvustrategian tiellä ja laajentui muun muassa yritysostolla pääkaupunkiseudulla Järvenpään alueelle.

Palmia Oy voitti keväällä 2021 Järvenpään kaupungin ja Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän omistaman ateria- ja siivouspalveluja tuottavan Jatsi Oy:n osakekannasta käydyn tarjouskilpailun. Palmiasta tuli Järvenpään kaupungin ja Keusoten ateria- ja siivouspalvelujen sopimuskumppani syyskuun 2021 alusta alkaen osakekaupan toteuduttua.

Jatsi Oy fuusioitiin Palmiaan 31.12.2021. Fuusiossa Jatsi Oy:n palvelutoiminta, henkilöstö ja nykyiset sopimukset siirtyivät sellaisenaan Palmialle. Saimme joukkoomme noin 200 uutta palvelun ammattilaista, jotka huolehtivat ateria- ja siivouspalveluista kymmenissä palvelukohteissa. Yhdessä vahvistamme markkina-asemiamme ja osaamistamme julkisten palvelujen tarjoajana sekä kunta- ja sote-toimijat tuntevana kumppanina Etelä-Suomessa.

Heti vuoden alussa julkiset ruokapalvelut saivat Helsingin kaupungin kilpailutuksen myötä 14 uutta palvelukohdetta päiväkodeissa, leikkipuistoissa ja yhdellä ala-asteella. Vuoden lopussa ravintolapalvelut voitti Helsingin kaupungintalon ravintolapalvelujen kilpailutuksen, ja jatkamme uudistettavassa lippulaivakohteessa seuraavana vuonna.

Kesällä kiinteistöpalvelumme toiminta laajeni Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Lahden Talojen asiakkuudessa tuotettujen palvelujen määrä tuplaantui kesäkuussa aloitetun uuden sopimuksen myötä. Hämeenlinnassa palvelun piiriin saatiin mm. Hämeen ammattikorkeakoulun kampukset. Toimitilapalvelut puolestaan aloitti kymmenissä uusissa kohteissa Turussa. Henkilöstö on Turussa viihtynyt Palmian palveluksessa, ja vaihtuvuutta ei juurikaan ole ollut. Tämä oli hyvä pohja laajentaa palvelutoimintaamme alueella.

Huimasti kehitystyötä – erityisesti ruokapalvelujen parissa

Ruokapalveluissa saimme päätökseen tuotannonohjausjärjestelmän Aromin uuden version käyttöönottoprojektin. Järjestelmä tuo ruokapalvelutoimintaan sujuvuutta, asiakaspalveluun läpinäkyvyyttä ja laatua. Julkisen ruokapalvelun toimialaa palveleva Kaurialan keskuskeittiön tuotantoprosessin kehitystyö on jatkunut koko vuoden. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin sopimustoimintaan liittyvä potilasruoan valinnanmahdollisuuden kehittämistyö yhdessä asiakkaan kanssa eteni tekniseen toteutukseen ja pilotointi jatkuu.

Kaikissa henkilöstöravintoloissamme otettiin käyttöön ilmastoannosmerkki. Ilmastoannosmerkki liittyi Mission Zero Foodprint -hankkeeseen, jonka toteutimme yhteistyössä Forum Virium Helsingin kanssa. Ilmastoannosmerkin taustalle lasketaan ruokalistan annosten hiilijalanjäljet.

Kiinteistöpalveluissa kehitettiin työtapoja erityisesti Lahden Talojen kanssa, asuinkiinteistöjen parissa. Lahden Talojen kanssa on takana pitkä kiinteistöpalveluyhteistyö. Uuden, kommunikoivan työtavan seurauksena Palmia sai rekrytoida Lahteen tuplasti lisää henkilökuntaa.

Lahden kiinteistöpalvelukohteissa on kehitetty paitsi työturvallisuutta parantavia työskentelymenetelmiä, myös asiakaspalvelua ja kokonaispalvelun laatua. Hyvää palautetta on tullut muun muassa omavalvontajärjestelmästä.

Toimitilapalveluissa laajennettiin siivouksen digitaalisen toiminnanohjausjärjestelmän käyttöä. Lokakuussa otimme digitaalisen Clean Pilot -toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön myös Tampereen Tredussa. Olemme käyttäneet toiminnanohjausjärjestelmää vuodesta 2019, jolloin aloitimme sen kanssa Aalto-yliopiston tiloissa. Vuoden 2021 lopussa sen avulla siivouksessamme oli jo noin 373 000 neliötä Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.

Clean Pilot -toiminnanohjausjärjestelmän avulla tuetaan perinteistä siivoustyötä, ja sen avulla on helppo johtaa siivousta, seurata työtä ja sen etenemistä tilasta toiseen. Asiakas saa reaaliaikaista tietoa tilojensa siisteyden ylläpidosta.  Olemme ottaneet järjestelmän käyttöön ensimmäisenä Suomessa.

Uutta voimaa yrityksen johtoon loppuvuodesta

Loppuvuodesta Palmiassa vaihtui myyntijohtaja ja toimitusjohtaja. Lokakuussa Palmia Oy:n hallitus valitsi yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Nina Mähösen.

Mähönen siirtyy Palmialle VR:ltä, missä hän on työskennellyt lähes 16 vuotta. Viimeisimmäksi hän on toiminut liikenne- ja turvallisuusjohtajana ja VR:n johtoryhmän jäsenenä. Hänen vastuualueenaan on ollut muun muassa esihenkilötyön kehittäminen ja kilpailukyvyn varmistaminen sekä seuranta laadusta talouteen ja toiminnan turvallisuuteen.
- Olen toiminut isojen henkilöstöryhmien kanssa muun muassa esihenkilötyön kehittämisessä ja yrityksen strategian tuomisessa päivittäiselle tasolle. Tämä on toiminnan ytimessä myös Palmiassa, Mähönen luonnehti nimityksensä yhteydessä. Hän aloitti työnsä 17.1.2022.

Vuoden aikana Palmian strategiaa ja tavoitteita päivitettiin tarkastellen niitä koronan synnyttämää uutta normaalia ja päivittynyttä markkinatilannetta vasten. Strategiatyössä tarkennettiin palvelutoiminnan kehittämisen prioriteetteja sekä erityisesti liiketoiminnan tuottavuuden ja kannattavuuden parantamisen toimintasuunnitelmia. Vuoteen 2022 Palmia lähtee toimintasuunnitelmissa valittuihin kehityskärkiin ja kannattavuuden parantamiseen keskittyen.

Vastuullisuus 2021

Olemme suomalainen yritys. Noin 2400 työntekijäämme, joukossa 50 eri kansallisuutta, tekee suomalaista palvelutyötä joka päivä - oli arki tai juhla.

Palmian vastuullisuuden kehittämisen painopistealueet vuonna 2021

Laatu- ja ympäristöpolitiikat täsmennettiin

Palmian vastuullista palvelutoimintaa ohjaavat laatu- ja ympäristöpolitiikat. Laatupolitiikka luo periaatteet, joiden mukaisesti ohjaamme ja kehitämme toimintaamme. Ympäristöpolitiikka antaa kehyksen ympäristöohjelmalle, jossa määrittelemme tavoitteet työllemme. Laatu- ja ympäristöpolitiikkamme perustuvat palvelutoimintaa ohjaaviin arvoihin ja eettisiin periaatteisiin (code of conduct), ja ne tukevat yhtiön strategisten tavoitteiden toteutumista.

Laatupolitiikan tavoitteena on syvällisesti ymmärtää asiakkaan tarpeita ja toimia asiakkaan strategisena kehittämiskumppanina. Palvelutoiminnassa varmistetaan asiakkaiden tarpeiden ja tavoitteiden saavuttaminen ja samalla vahvistetaan yhtiön kilpailukykyä. Asiakkaiden ja muiden keskeisten sidosryhmien odotusten tunnistaminen, ymmärtäminen ja niihin vastaaminen varmistavat tyytyväiset asiakkaat ja sidosryhmien luottamuksen yhtiöön. Asiakkaiden ja muiden sidosryhmien odotukset kumppaniensa vastuulliseen toimintaan kasvavat jatkuvasti. Ympäristöpolitiikkamme tukee näihin odotuksiin vastaamisessa sekä strategisissa ja liiketoiminnallisissa tavoitteissa. Palmian toiminnan ympäristövaikutukset liittyvät erityisesti toiminnasta syntyviin ilmastovaikutuksiin, resurssien käyttöön ja kemikaalien käyttöön.

Energia- ja materiaalitehokkaiden sekä vastuullisten palvelujen kehittäminen

Ravintola- ja ruokapalveluissa asetettiin v. 2019 tavoitteeksi vähentää ruokahävikkiä 50% vuoteen 2022 mennessä. Taustalla vaikuttaa myös Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma, jossa ruokahävikin vähennys on yhtenä toimenpiteenä tavoitteen saavuttamisessa. Olemme Helsingin kaupungin omistamana yrityksenä sitoutuneet toimenpideohjelmaan. Hävikkiin osoitettavasti vaikuttavia toimenpiteitä otettiin käyttöön myös vuonna 2021.

Toimitilapalveluissa jatkettiin siivouksen aiheuttaman kemikaalikuorman vähentämistä. Toimenpiteinä oli ostojen ohjauksen tehostaminen ja kemikaalittoman siivouksen lisääminen. Uusia kemikaalittomia siivouskohteita oli muun muassa kaksi isoa kohdetta Helsingissä ja kaksi Hämeenlinnassa.

Hankintojen ympäristövastuullisuuden kehittäminen

Materiaalihankinta- ja alihankintaprosesseihin lisättiin vuonna 2018 ympäristökriteerit, jotka tulivat voimaan kaikkiin uusiin tai uusittaviin materiaali- ja alihankintatarjouspyyntöihin tai -sopimuksiin. Työ jatkui edelleen vuonna 2021. Pyrimme vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Osaava henkilöstö

Toimitila- ja kiinteistöpalvelujen henkilöstön Ympäristöosaava-koulutukset suoritetaan sähköisessä oppimisympäristössä. Koulutuksia jatketaan aina henkilöstön kasvaessa tai vaihtuessa. Tavoitteena on, että kaikki ovat suorittaneet Ympäristöosaava-koulutuksen.

Ympäristövastuullisen kumppanuuden kehittäminen

Palmian Monessa mukana -blogieissa ja asiakaskirjeissä käsittelemme laatu- ja ympäristöasioita toimialojen näkökulmasta. Myös www-sivujen Ajankohtaista-osiossa kerromme viimeisimmät uutiset laatu- ja ympäristöasioista.

Koronapandemia haastoi koko henkilöstömme - töitä hyvällä sykkeellä

Henkilöstö

Panostamme kokonaisvaltaisesti henkilöstön työhyvinvointiin sekä osaamisen kehittämiseen.

Palmia Oy:n keskeinen tavoite on henkilöstön sopeutuminen yhtiöittämisen ja kilpailutusten vaatimaan toimintakulttuurin uudistumiseen, tuottavuuden kehittymiseen ja markkinan vaatimiin toimintatapojen muutoksiin. Tavoitteena on osaavien ihmisten vastuullinen työyhteisö.

Henkilökunnan työhyvinvointia seurataan useita mittareita hyödyntäen. Viikoittaisesta Vire-mittauksesta on tullut vakiintunut tapa seurata työyhteisöjen fiilistä sekä työnjohdon saamaa palautetta. Palmialaiset vastaavat kyselyyn aktiivisesti, antaen myös paljon sanallisesti kiitosta sekä kehitysehdotuksia. Vire-tulosten hyödyntämistä on kehitetty osana esihenkilöiden arjen johtamistehtävää.

Suurin osa Palmian työtehtävistä on fyysisesti kuormittavia ja työkyvystä huolehtiminen on tärkeää. Muun muassa työajan kevennyksillä ja muutoksilla tehtävänkuvassa tuetaan osatyökykyisten työntekijöiden työssä jaksamista. Työkykyjohtamisessa tehdään tiivistä yhteistyötä työterveyden, työsuojelun, esihenkilöiden ja HR:n kesken. Esihenkilöiden osaamista työkykyjohtamiseen liittyen pyrittiin kehittämään kohdennetuilla työkykyjohtamisen klinikoilla. Sairauspoissaolo prosentti yhtiössä kasvoi koronapandemian vuoksi, ja oli 6,2 %.

Palmiassa panostetaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen merkittävästi. Henkilöstöä kannustetaan osallistumaan tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Palmia tukee henkilöstönsä kouluttautumista muun muassa oppisopimuksella oman ammattialansa tutkintoihin. Vuonna 2021 Palmiassa suoritettiin työn ohella ammatillisia perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkintoja kaikissa liiketoiminnoissa. Tutkinnon suorittaineita oli 274 henkilöä. Lisäksi sekä työntekijöille että esihenkilöille oli tarjolla myös paljon muuta kuin tutkintoon johtavaa koulutusta kohdennetusti työtehtävän mukaan. Koulutusta toteutettiin niin lähiopetuksena kuin verkko-oppimisympäristössä ja koronavuonna etäopiskelu korostui. Palmian sisäisiin koulutuksiin osallistui vuoden mittaan noin 1000 työntekijää.

Koronaepidemia toi vuoteen haasteita. Haasteellisesta vuodesta huolimatta henkilöstön hyvinvointi on kehittynyt Vire-mittauksen mukaan positiiviseen suuntaan. Etätyön määrä lisääntyi huomattavasti niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista ja etätyötä tekevien hyvinvointia selvitettiin myös erillisen etätyökyselyn avulla. Tulokset osoittivat, että työntekijät voivat etätyössä pääsääntöisesti hyvin ja yhtiössä on toimivat työvälineet etätyön tekemiseen.

Vuoden lopussa Palmian palveluksessa oli 2324 työntekijää, joista 95 % oli vakinaisessa työsuhteessa. Naisten osuus henkilöstöstä oli 54 %. Vapaaehtoinen lähtövaihtuvuus oli 19,33 % (työntekijä irtisanoutunut omasta pyynnöstä). Keski-ikä oli 45 vuotta. Suurin ikäryhmä oli 50–59-vuotiaat.

Tärkeimmät tapahtumat 2021

Tammikuu

Ravintola- ja ruokapalveluille uusia kohteita ja muita uudistuksia ja lisäksi verkkokauppa laajentui

koulun aloitus web.jfif

Voitimme kilpailutuksessa uusia kohteita Palmian kouluruokapalveluille 14 uudessa päiväkotikodissa, leikkipuistossa ja yhdellä ala-asteella. Lue lisää

Uudistimme sairaaloiden henkilöstöruokailua
Kehitimme sairaaloiden henkilöstöravintoloiden lounasvalikoimaa lisäämällä vaihtoehtoja sekä päivittämällä tarjoamaa Hämeenlinnan ja Riihimäen sairaaloissa. Nyt tarjolla on myös Sydänmerkki-aterioita. Lue lisää

Palmia Foodsin verkkokauppa laajentui
Nyt mukana on uusia ravintoloita ja valikoimaa kehitettiin pilottijakson jälkeen. Verkkokauppa on suunnattu sekä kuluttajille että yrityksille ja tarjoaa nopean tavan ostaa lounaita sekä muita tilaustuotteita mukaan. Lue lisää

Helmikuu

Kamukuppi-pilotti alkoi lounasravintoloissamme

36523702-female-hand-with-coffee-take-away_1500x844.jpg

Palmian lounasravintolat osallistuivat Kamukuppi-pilottiin
Helsingissä etsittiin konkreettisia keinoja kertakäyttöisen muovin vähentämiseen testaamalla uudelleenkäytettävää take away -kahvikuppia ja panttisysteemiä. Ympäristöministeriö on myöntänyt pilotille rahoitusta, sillä EU tulee kieltämään kertakäyttöiset muovituotteet vuoden 2021 aikana ja korvaavia ratkaisuja kaivataan vähentämään kertakäyttömuovin kulutusta. Lue lisää

Maaliskuu

Palmia mukaan Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelmaan

Katri_Mononen_1500x844.jpg

Palmia valittiin mukaan kolmivuotiseen Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelmaan
Siinä luodaan uusia toimintamalleja kestävän ruokajärjestelmän edistämiseksi ja ammattikeittiöiden päästöjen vähentämiseksi. Palmian ideana on lisätä lautasille ilmastoystävällistä ruokaa mm. kotimaista silakkaa ja särkikalaa hyödyntäen. Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteita kohti kulkiessamme päivittäisten kouluaterioiden kala- ja kasvisruokien määrää ja ennen kaikkea houkuttelevuutta on lisättävä merkittävästi. Uusien ruokalajien lisäämiseen tulee saada koululaiset vahvemmin mukaan, eli kehitetään ruokia koululaisten ehdoilla, yhdessä innovoiden ja heitä osallistaen.  Lue lisää

Vuoden palmialainen 2020 -kilpailun voittajat ovat selvillä
Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin hyvää työtä tekeviä palmialaisia. Hyvä työ koostuu muun muassa hyvästä asiakaspalvelusta, työtehtävien kehittämisestä, hyvästä tiimihengen luomisesta, arvostuksesta ja kunnioituksesta työtovereita kohtaan. Järjestimme kilpailun nyt toista kertaa ja valitsimme Vuoden palmialaisen toimitilapalveluista, kiinteistöpalveluista, turvallisuuspalveluista, ravintola- ja ruokapalveluista sekä tukipalveluista. Lue lisää

Huhtikuu

Sydänmerkki käyttöön päiväkoti- ja kouluravintoloissa

sydanmerkki_lautasmalli_julisteet_2017_vaaka_laatikko_FI.jpg

Sydänmerkki käyttöön kaikissa Palmian päiväkoti- ja kouluravintoloissa
Sydänmerkki on ollut käytössä Palmian ruokapalvelukohteista Helsingin kouluissa sekä lounasravintoloissamme Meritullissa, Kavissa ja Konservatoriossa. Huhtikuussa 2021 merkin käyttö laajennetaan kaikkiin päiväkoti- ja koulukohteisiin.

Kouluruokakysely paljasti koululaisten toiveruoat
Toiveruokakysely järjestettiin Palmian ruokapalvelukohteissa koulujen oppilaille sekä toisen asteen opiskelijoille 29.3-11.4.2021. Kyselyssä kysyttiin oppilaiden toiveruokia sekä toiveita koskien teemojen ja juhlapäivien tarjontaa. Vastaamalla kyselyyn koululaiset ja opiskelijat pääsivät vaikuttamaan ruokalistasuunnitteluun ja kyselyn pohjalta koostetaan myös syksyn toiveruokaviikko. Lue uutinen

Päiväkoti- ja kouluruoassa maistuvat lasten makumieltymykset
Palmian tuotekehitystiimissä kehitetään ammattitaidolla hyvänmakuista ja terveellistä päiväkoti- ja kouluruokaa. Lasten ja nuorten makumieltymysten lisäksi ruokalistalla maistuvat tuoreet ja vastuullisesti tuotetut raaka-aineet. Palmian päiväkoti- ja kouluruoan suunnittelusta vastaa kuuden hengen idearikas tiimi, jolla on laaja kokemus ravintola- ja ruokapalvelutoiminnasta sekä vahva ravitsemusasiantuntemus. Lue uutinen

Toukokuu

Palmia ostamassa Jatsi Oy:n

jatsi.PNG

Palmia ostamassa ateria- ja siivouspalveluja tuottavan Jatsi Oy:n Järvenpäästä
Osakekaupan toteutuessa Palmiasta tulee Järvenpään alueella toimivan Jatsin Oy:n omistaja syksyllä.Palmia Oy on voittanut Järvenpään kaupungin ja Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän omistaman ateria- ja siivouspalveluja tuottavan Jatsi Oy:n osakekannasta käydyn tarjouskilpailun. Lue uutinen

Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelman kokeiluprojekti toteutettiin yhdessä Riihimäen kaupungin kanssa
Palmia on mukana kolmivuotisessa kehitysohjelmassa, jossa luodaan uusia toimintamalleja kestävien ruokajärjestelmien edistämiseksi ja ammattikeittiöiden päästöjen vähentämiseksi. Kevään aikana Palmia on testannut Riihimäen kouluissa uusia särki- ja kasvisruokia sekä toteuttanut työpajoja oppilaiden ja kaupungin kanssa yhteistyössä. Lue uutinen

Ravintola- ja ruokapalvelut mukaan Hanselin dynaamiseen hankintajärjestelmään
Ravintola- ja ruokapalvelumme on liittynyt Hanselin uuteen dynaamiseen hankintajärjestelmään (DPS). Nyt kunnat, kaupungit ja valtionhallinto voivat kilpailuttaa sekä käyttää ravintola- ja ruokapalveluitamme omien tarpeidensa mukaan. Dynaaminen hankintajärjestelmä (DPS) on digitaalinen hankintamenettely, joka on avoin kaikille soveltuvuusehdot täyttäneille tarjoajille koko sopimuskauden keston ajan. Lue uutinen

Kesäkuu

Toimintamme laajentui Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Turussa

Aura rajattu.jpg

Kiinteistöpalvelumme laajentui Lahdessa ja Hämeenlinnassa
Tuotamme Lahden Taloille kiinteistöhuoltoa nyt tuplasti aiempaa enemmän ja huolehdimme noin 74 asunto-osakeyhtiöstä, joissa on yhteensä 4500 asuntoa. Hälytyskeskuksemme palvelee Lahden Taloja 24/7 ja vastaanottaa kiinteistöhuoltoon liittyvät vika- ja huoltoilmoitukset. Olemme tehneet yhteistyötä Lahden Talojen kanssa jo vuodesta 2016 alkaen. Lue uutinen

Turkuun lisää kymmeniä uusia siivouskohteita
"Suurin osa Turun uusista kohteista alkoi kesäkuun puolivälissä. Uutta, siivottavaa tilaa on kaiken kaikkiaan yli 68 000 m2. Uudet kohteet ovat kouluja, palloiluhalleja, päiväkoteja, monitoimitiloja, kotihoitotiloja, hammashoitoloita, kirjastoja jne. Monet kouluista ja oppilaitoksista ovat usean sadan, jopa melkein tuhannen oppilaan kouluja", kertoo aluepäällikkö Elina Mattero. Lue uutinen

Yhteistyöllä onnistuneet kuntavaalit
Kuntavaalit järjestettiin tänä vuonna 2021 erikoispitkänä ennakkoäänestyksenä ja varsinaisena vaalipäivänä 13.6. Palmia oli jälleen mukaan onnistuneessa vaaliprojektissa Keskusvaalilautakunnan kumppanina. Palmia vastasi pääkaupunkiseudulla yli 100 äänestyspaikan pystyttämisestä sekä vaalihuoneistoina toimivien kohteiden avaamisesta ja sulkemisesta. Äänestyspaikoilla hoidimme lisäksi sisä- ja ulkotilojen vartiointia, liikenteenohjausta, siivouksen, liputukset ja muita käytännön järjestelyjä. Lue uutinen

Heinäkuu

Heinäkuussa lomailtiin

Pilvitaivas.jpg

Heinäkuussa latasimme akkuja ja valmistauduimme kiireiseen syksyyn.

Elokuu

Palmian toimitusjohtaja vaihtui

Leena Saarinen.jpg

Palmian toimitusjohtaja vaihtuu
Väliaikaisesti toimitusjohtajan tehtävää hoitaa Palmian hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen (kuvassa). Palmian toimitusjohtaja vaihtuu, kun yhtiötä johtanut Nina Rokkila siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Hän lopetti tehtävässään Palmiassa elokuun alussa. Lue uutinen

Palmiasta ateria- ja siivouspalveluyhtiö Jatsin omistaja
Osakekaupan myötä Palmiasta tuli Järvenpään alueella toimivan Jatsi Oy:n omistaja 31.8.2021. Palmia Oy voitti keväällä Järvenpään kaupungin ja Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän omistaman ateria- ja siivouspalveluja tuottavan Jatsi Oy:n osakekannasta käydyn tarjouskilpailun. Palmiasta tulee Järvenpään kaupungin ateria- ja siivouspalvelujen sopimuskumppani syyskuun alusta alkaen. Lue uutinen

Syyskuu

Ilmastoystävällisiä ruokia oppilaiden lautasille

close-up-1854245.jpg

Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelman kokeiluprojekti tuo ilmastoystävälliset ruoat oppilaiden lautasille
Palmia on mukana kolmivuotisessa kehitysohjelmassa, jossa luodaan uusia toimintamalleja kestävien ruokajärjestelmien edistämiseksi ja ammattikeittiöiden päästöjen vähentämiseksi. Palmia on testannut Riihimäen kouluissa uusia särki-silakka ja kasvisruokia, toteuttanut työpajoja oppilaiden ja kaupungin kanssa yhteistyössä ja toteuttanut kouluruokailun uusista ilmastoystävällisistä ruoista. Lue uutinen

Palmia mukana valtakunnallisessa hävikkiviikossa
Tänä vuonna teemana on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Ruoka on liian hyvää hukattavaksi. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Kotitalouksien ostamasta ruoasta noin 6 prosenttia päätyy roskiin. Jokainen voi omalta osalta vaikuttaa ruokahävikin vähenemiseen, ja pienetkin teot on tärkeitä. Palmian ravintoloissa hävikin minimointi on avainasia - ylijäämä ruokaa myydään mukaan. Lue uutinen

Lokakuu

Palmian uusi toimitusjohtaja on valittu

Nina_Mahonen.png

Palmian uusi toimitusjohtaja
Palmia Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Nina Mähönen (kuvassa). Hän siirtyy Palmialle VR:ltä, missä hän on työskennellyt lähes 16 vuotta. Viimeisimmäksi hän on toiminut liikenne- ja turvallisuusjohtajana ja VR:n johtoryhmän jäsenenä. Mähönen on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri. Lue uutinen

Palmian turvallisuuspalveluille uusi aulakohde
Uudessa aulakohteessamme, Pasilan virastokeskuksessa, on isossa roolissa hyvä asiakaspalvelu. Mittaamme palvelun laatua, ja yksi mittareista on asiakastyytyväisyys. Aulapalvelutyöntekijä on asiakkaan ensimmäinen kontakti kohteessa ja tavoitteenamme on tarjota hänelle korkealaatuista sekä joustavaa palvelua. Haluamme jättää hyvän asiakaskokemuksen kohteen kaikille asiakkaille turvallisuutta unohtamatta. Lue uutinen

Marraskuu

Turvallisuuspalveluille suuri asiakkuus sote-sektorilta

PA133597.jpeg

Turvallisuuspalveluille iso asiakkuus Helsingistä

Turvallisuuspalvelut sai merkittävän kilpailutusvoiton sosiaali- ja terveyspalvelusektorille Helsingin kaupungin kilpailutettua ko. toimialan turvallisuuspalvelut. Palvelujen alkaminen merkitsee suurta kasvua Palmian turvallisuuspalveluille, ja seuraavan vuoden puolella alkavaan toimeksiantoon rekrtytoidaan myös iso määrä uutta henkilöstöä. 

Helsingin kaupungintalon ravintolapalvelujen tuottajana jatkaa Palmian ravintolapalvelut
Jatkamme vuosikymmenten kokemuksella, mutta uudistuneella ilmeellä ja uudistamalla kaikki ravintolakonseptit. Ravintola uudistuu tammikuun 2022 aikana. Vastuullisuus näkyy ravintolamme tarjonnassa myös uudistuksen jälkeen: luomu, Parempi valinta, ResQ -Club, Kamukuppi, Reilu kauppa, sertifioidut kalat. Palmiassa käytössä olevat liha- ja maitotuotteet, kananmunat sekä hiutaleet ja suurimot ovat aina kokonaan suomalaisia. Lue uutinen

Palmian somelähettiläät ovat aloittaneet työnsä
Uudistimme somelähettilästoimintaa kuluneen syksyn aikana. Työn tuloksia voit seurata nyt Palmian somekanavissa. Somelähettiläät tekevät tärkeää työtä vahvistaen työnantajamielikuvaa, tukien rekrytointia ja edistäen Palmian brändiä. Heidän tekemänsä viestintä rikastuttaa sisältöä sosiaalisen mediassa, jonka eri kanavat ovat jo pitkään olleet tärkeä alusta rekrytointimarkkinoinnissa ja työnhakijoiden tavoittamisessa. Lue uutinen

Mukana Terveys ja talous-päivillä Tampereella
Palmia on vahvistanut vuosien saatossa asemaa julkisten palvelujen tarjoajana mm. sairaalan tukipalvelujen ja ruokapalvelujen parissa. Yhteistyö sairaalan potilasruokailun kehittämisen parissa sekä uusi siivouspalvelujen toiminnanohjausjärjestelmä ovat lisänneet asiakasymmärrystämme sotesektorista entisestään. Lue uutinen

Joulukuu

Olemme tukeneet Pelastakaa Lapset ry:n työtä

joulukerays_2021_social_fi.jpg

Tänäkin jouluna olemme tukeneet Pelastakaa Lapset ry:n työtä
Korona on lisännyt eriarvoisuutta Suomessa. Moni perhe on ajautunut ahdinkoon, ja yhä useampi lapsi ja nuori on vaarassa syrjäytyä. Koronakriisi on vaikuttanut erityisesti vähävaraisten perheiden lapsiin, joita on Suomessa yli 120 000. Vähävaraisten perheiden lapsilla on heikommat mahdollisuudet harrastaa ja opiskella. He kokevat muita lapsia useammin ahdistusta, huonommuutta, kiusaamista ja stressiä. Lue uutinen

Jatsi fuusioitiin Palmiaan 31.12.2021
Fuusiossa Jatsi Oy:n palvelutoiminta, henkilöstö ja nykyiset sopimukset siirtyvät sellaisenaan Palmia Oy:lle. Palmia Oy osti Järvenpään ateria- ja siivouspalvelut Jatsi Oy:n elokuun lopussa 2021. "Saamme joukkoomme noin 200 palvelun ammattilaista lisää. He ovat huolehtineet ateria- ja siivouspalveluista Järvenpään kaupungin ja Keusoten kymmenissä palvelukohteissa", Palmian va. toimitusjohtaja Leena Saarinen sanoo. Lue uutinen

Arvot, missio, visio

Palmia palvelee kaikkialla kaupungissa. Kaiken taustalla ovat arvomme, visiomme ja missiomme.

Asiat, joihin nojaten loistamme asiakkaamme kanssa. 

Arvot: Kohtaamme - Kuuntelemme - Palvelemme - Kehitymme

Visio: Asiakas loistaa kanssamme. Asiakkaamme voi hyvin kanssamme ja huolehdimme aidosti asiakkaamme tarpeista. Kanssamme on ilo asioida. Olemme valmiita kasvamaan valtakunnalliseksi toimijaksi.

Missio: Arkihuolesi kaikki heitä! Olemme olemassa asiakasta varten. Omistaudumme aidosti asiakkaidemme hyvinvoinnille, turvallisuudelle ja viihtyvyydelle. Olemme helppo ja turvallinen kumppani arjessa.

Arki hoidossa kaikkialla kaupungissa. Olemme asiakaslähtöinen palveluyritys. Tarjoamme tehokkaita sekä toimivia siivous-, kiinteistö-, ruoka- ja turvallisuuspalveluja, aina asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöityinä. Palvelemme noin 2200 työntekijän voimin yli tuhannessa erilaisessa kohteessa Suomessa.

Olemme palveleva kumppani. Toimintamme perustuu kumppanuuteen ja laajoihin palvelupaketteihin. Kehitämme palveluitamme jatkuvasti, ja jokainen asiakkaamme saa meiltä omiin tarpeisiinsa sopivat palveluratkaisut. Asiakkaamme voivat aina luottaa meihin, sillä sitoudumme jatkuvasti palvelun laadun ja asiakkaan kokeman hyödyn kehittämiseen. Katsomme rohkeasti eteenpäin ja haluamme laajentua valtakunnalliseksi toimijaksi. Haluamme menestyä – ja loistaa – yhdessä asiakkaidemme kanssa, nyt ja tulevaisuudessa.

Alan tyytyväisin henkilöstö. Olemme tyytyväisten ihmisten työpaikka, ja huolehdimme työntekijöidemme ammattitaidosta ja työn ilosta. Monimuotoinen ja välittävä työpaikkamme tarjoaa aina monipuolisia töitä ja palveluja – hyviä kehittymismahdollisuuksia unohtamatta.