Tässä koulussa kaikki oppilaat syövät kouluruokaa
Asiakastarina16.8.2023

Aurinkokiven koulu Vantaalla aloitti toimintansa vuonna 2016 alakouluna, jossa oli oppilaita ensimmäisestä kuudenteen luokkaan asti. Kun koulu laajeni muutamia vuosia sitten yhteiskouluksi aina 9. luokkaan asti, jouduttiin ruokailu miettimään uudella tavalla. Aurinkokiven koulu on edelläkävijä, jossa kaikki yläkoululaisetkin käyvät päivittäin syömässä. Juurisyynä onnistumiseen on oivaltava pedagogiikka ja asian mahdollistava kouluravintola.
Kouluruokailu on yksi oppitunti muiden joukossa
Kouluruoan maistuvuuden ja sisällön kehittäminen on tärkeää työtä, joka vaikuttaa ruoan menekkiin. Aurinkokiven koulussa tartuttiin yläkoululaisten ruokailutottumusten muutoksiin normaalia kattavammin keinoin.
Tyypillisessä koulussa osa yläkoululaisista poistuu ruokatunnin aikana omille teilleen ja jättää tarjotun kouluaterian väliin. Tästä aiheutuu monenlaisia ongelmia, joista merkittävä on se, että osa oppilaista ei saa riittävästi energiaa jaksaakseen tai vaihtoehtoisesti korvaa ruoan epäterveellisillä vaihtoehdoilla. Aurinkokiven koulu on osoittautunut edelläkävijäksi, jossa kaikki yläkoululaisetkin käyvät päivittäin syömässä
Aurinkokiven koulun rehtori Sari Silander kertoo: ”Kun koulun toiminta laajentui, mietimme keinoja, joilla myös yläkoululaiset saadaan pysymään koulun alueella ja osallistumaan ruokailuun. Muutimme kouluruokailun oppitunniksi. Tämä on keskeinen asia, mikä erottaa meidät monesta muusta koulusta. Oppitunnit ovat opettajajohtoisia ja niihin osallistutaan.”
”Osalle oppilaista koululounas voi olla ainut päivän lämmin ateria, joten meidän piti miettiä, miten siitä saadaan luotua toimintatapa, josta saa kaiken hyödyn irti. Olen sitä mieltä, että vaikka ruokaan liittyvä ylevä tavoite on tutustuttaa oppilaat eri ruokalajeihin ja makuihin, käytännössä lapset haluavat ruokaa, josta saa vatsan täyteen. Kouluruokailun tulee tukea ensisijaisesti oppimista ja jaksamista”, rehtori Silander kertoo.

Palmia ruokkii yli tuhat suuta kahdessa tunnissa Aurinkokiven koulussa
Aurinkokiven koulun lounasruokailuun osallistuu normaalina koulupäivänä noin 1 200 lasta ja nuorta. Koulun ruokasali toimii samalla myös juhlatilana, joka on tilana valoisa ja ilmava. Ruokalinjastot ovat lähellä keittiötä, ja vaikka keittiö ei ole suuren suuri, Palmian kohde-esihenkilön Katja Lahtisen mukaan kaikki toimii:
”Tilat ja ruokailuun saapumiset luokittain on järjestetty hyvin. Tiedämme ketkä tulevat syömään milloinkin, jolloin pystymme arvioimaan menekkiä. Uunit ovat koko ajan käytössä. Toiset täydentävät salia, yksi kuumentaa ruokaa ja apukädet auttavat erilaisissa toiminnoissa. Astianpalautuksen ja -pesun prosessi on hiottu tarkaksi, sillä astioiden riittävyydestä ruokailun ajan on pidettävä tarkasti huolta. Lounasaika on keittiöhenkilökunnalle vilkasta aikaa, joten täällä täytyy olla reipas ja vastuullinen ote tekemiseen. Kiitos tästä osaavalle henkilökunnallemme.”
”Haluaisin antaa keittiön ammattilaisille sitkeyspalkinnon. Ruokaa valmistetaan huimalle määrälle ihmisiä. On ilo nähdä, kuinka onnistunut ruokailuhetki heijastuu oppilaiden hyvinvointiin ja jaksamiseen. Lisäksi yhteisen ruokatoimikunnan kautta myös oppilaat pääsevät kehittämään ruokailuun liittyviä käytäntöjä. Myös osallistaminen on osa muutosta”, rehtori Sari Silander kertoo tyytyväisenä oppilaiden, opettajien ja kouluravintolan henkilökunnan toimintaan Aurinkokiven koulussa.
Kirjoittaja: Janne Lahti, Preeriapingviini Oy
Kuvat: Juha Lindvall © Preeriapingviini Oy
Kysy ruokapalveluista asiantuntijaltamme
