Metro- ja raitioliikenteen palvelupäällikkö Paavo Ristola

Paavo Ristola päätyi 19-vuotiaana kesätöihin Palmialle metroon järjestyksenvalvojaksi. Tie kulki nopeasti metroasemilta eteenpäin, ja uskallus hypätä turvallisuusalan toimistopuolen tehtäviin avasi mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen sekä mieleisen urapolun rakentamiseen.

Turvallisuusala tutuksi kesätöiden kautta

Paavon polku Palmialla alkoi, kun hän lukion lopun häämöttäessä etsi kesätöitä. Isoveli oli jo Palmian turvallisuuspalveluissa töissä ja vinkkasi kesätyöpaikasta. Vaikka Paavolla ei vielä tuolloin ollut kokemusta alasta, hän pääsi onnekseen töihin metron järjestyksenvalvojaksi. Palmia huolehti Paavolle tehtävän edellyttämät koulutukset ja luvat, ja työ vei täysin mukanaan.

“Tykästyin hommaan niin paljon, että kun minulle kesän jälkeen tarjottiin mahdollisuutta jatkaa vakituisena, otin paikan mielelläni vastaan.”

Työmoraali ja kunnianhimo vauhdittivat urapolkua

Paavo halusi alusta asti kehittyä ja pyrki pääsemään töihin sellaisille metroasemille, jotka ovat tunnetusti haastavampia.

”Halusin Sörnäisten asemalle kerryttämään kokemusta, ja esihenkilön hyväksyttyä pääsinkin sinne vakituiseksi tekijäksi. Olin välillä vuoden armeijassa, ja palatessani takaisin sain jatkaa töitäni toisella mielenkiintoisella asemalla, keskustassa Rautatientorilla.”

Seuraava askel Paavon uralla oli autopartiotehtävä, jossa turvataan ja tuetaan asemien järjestyksenvalvontaa sekä liikutaan autolla kohteesta toiseen. Vain puoli vuotta tämän jälkeen oli taas aika jatkaa eteenpäin – tällä kertaa esihenkilötehtäviin ylivartijan rooliin, jossa vastuulla olivat keskustan asemat ja henkilöstön päivittäisen arjen johtaminen.

Nopean etenemisen taustalla Paavo näkee vahvasti kaksi asiaa:

”Paljon on itsestä kiinni. Minulla on aina ollut nälkä kasvaa ja mennä eteenpäin: en tyydy siihen mitä olen tänään, vaan haluan olla huomenna parempi. Omalla työmoraalilla on suuri vaikutus – samoin sillä, että yritys on antanut mahdollisuuksia edetä. Ammattitaidon näyttäminen ja halu kehittyä huomataan Palmialla.”

Kentältä turvallisuusalan liiketoiminnan ytimeen

Paavolle uran selkein käännekohta oli, kun hän uskalsi siirtyä kentältä toimiston puolelle.

“Se hetki, kun allekirjoitin sopimuksen tuotannon koordinaattorin rooliin, on ollut kaikkein tärkein. Sen jälkeen alkoi todella tapahtua: aloin ymmärtämään bisnesmaailmaa ja miten toimintaa ylipäänsä pyöritetään. Innostuin siitä todella paljon.”

Tehtäviin kuului työvuorosuunnittelua, koulutusten järjestämistä ja hallinnollisia toimenpiteitä. Kun Paavon potentiaali jälleen havaittiin, avautui tie nykyiseen palvelupäällikön tehtävään. Vastuu siinä on laaja: päivät koostuvat asiakasyhteydenpidosta, esihenkilötyöstä sekä palkka- ja laskutusasioista.

”Työssäni innostaa se, että pääsen oikeasti vaikuttamaan siihen, mitä kentällä tapahtuu ja miten asioita hoidetaan. Saan myös ajaa työntekijöiden näkökulmia eteenpäin. Kaikkea ei pystytä edistämään ja joskus yksinkertaisiltakin tuntuvien asioiden toteuttaminen voi olla haastavaa – tämä on ollut yllättävää ja vaatinut opettelua.”

”Minulla on aina ollut nälkä kasvaa ja mennä eteenpäin: en tyydy siihen mitä olen tänään, vaan haluan olla huomenna parempi. Ammattitaidon näyttäminen ja halu kehittyä huomataan Palmialla.”

paavo ristola

Nopeasta urakehityksestä vastuullisiin tehtäviin on ollut hyötyä, sillä järjestyksenvalvojan arki on Paavolla edelleen vahvasti muistissa.

”Olen poikkeuksellisen nuori palvelupäällikkö, mutta koska henkilöstökin on melko nuorta, niin ymmärrän heidän tilanteitaan hyvin. Haluan tietää mahdollisimman paljon mitä kentällä tapahtuu, jotta voin myös olla parhaiten avuksi.”

Tehtäviinsä Paavo saa apua kenttäpäälliköiltä ja työvuorosuunnittelijoilta, joiden kanssa ideoidaan sekä käydään tilanteita ja näkemyksiä läpi.

”Meidän ydintiimissämme on tosi hyvä henki ja yhteistyö sujuu – duunia on kiva tehdä, kun saa sparrailla ja nauraa. Välillä vietetään aikaa yhdessä myös vapaalla.”

Arvot ja asenne, joilla pääsee pitkälle

”Niin kliseistä kuin se ehkä onkin, niin oikeasti siistein asia tehtävässäni on se, että saan olla mukana turvaamassa päivittäin satojentuhansien ihmisten matkustamista. Se tekee työstä todella arvokasta.”

Paavon matka merkityksellisiin tehtäviin on onnistunut tilaisuuksiin rohkean tarttumisen sekä omalle itselleen uskollisena pysymisen kautta.

”Jos ei välillä tee virheitä, ei yritä tarpeeksi. Pitää vain olla suoraselkäinen ja seisoa sanojensa takana. On tärkeää, että tekee sen mitä lupaa.”

Hän näkee, että henkilökohtaisilla tavoitteilla on iso merkitys urakehityksessä.

”Olen tosi kiitollinen siitä, että Palmiassa on luotettu osaamiseeni ja olen saanut kiitosta tehdystä työstä. Kun pysyy motivoituneena, sen huomaa palkitsevan.”

Avoimet työpaikat juuri nyt

Palmiassa työskentelee

2 500

eri alan ammattilaista

Kattavat urakehitys- mahdollisuudet

esimerkiksi esihenkilö- ja asiantuntijarooleihin

Toimimme

34

paikkakunnalla

Haluatko töihin Palmialle?